Kokonaisten ajatusten verstaat

19.07.2017
Kuva: Joonas Salo

Tavoite tavallisten kansalaisten saamisesta mukaan heitä itseään koskevaan päätöksentekoon sai itävaltalaisen Robert Jungkin kehittämään tulevaisuustyöpaja-menetelmän. Menetelmällä pyrittiin alun perin aktivoimaan kansalaisia osallistumaan omaa aluettaan, kotipaikkaansa, työpaikkaansa, yritystään, kouluaan tai muuta organisaatiota koskevaan päätöksentekoon ja löytämään omat tulevaisuutta koskevat toiveensa, pelkonsa ja odotuksensa – toisin sanoen ottamaan itse vastuu ja tekemään oma tulevaisuutensa.

Työpajassa jokaisen tulee saada äänensä kuuluville: osallistujia ei saisi olla liikaa, muttei toisaalta liian vähänkään, sillä keskusteluun tarvitaan useampia osapuolia. Ideoiden jalostuminen kokonaisiksi ajatuksiksi vaatii monipuolisuutta ja näkökulmien vaihtelua, yhteisössä ilmiötä todeksi eläviä, toteuttamiseen osallistuvia ja vaikuttavia yksilöitä omine näkökulmineen ja taustoineen.

Työpajatyöskentelyssä jokainen osallistuja voi esittää oman mielipiteensä ja ratkaisuehdotuksensa asioista. Toisaalta työpajassa voidaan myös pysähtyä ja huomata, mistä päätöksentekoon ja mielipiteenmuodostukseen vaikuttavassa kokonaisuudesta tarvitaan lisätietoa.

Tulevaisuustyöpajan ei ole tarkoitus tuottaa tyhjentäviä ennusteita siitä, miten käsiteltävänä oleva ilmiö kehittyy tai miten sitä tulisi kehittää. Tarkoituksena on tutkia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, kenties aloittaa julkinen keskustelu eri vaihtoehtojen toteutuskanavista tai –resursseista. Tulevaisuus on valintoja ja mahdollisuuksia täynnä. Näitä valintoja ja mahdollisuuksia teemme todeksi jokainen päivä, tietoisesti tai tiedostamatta, hetki kerrallaan. Tärkeiden kysymysten kohdalla emme ehkä halua toteuttaa ajopuun elämänfilosofiaa, heittelehtien sattumanvaraisesti karikosta tai tyvenestä toiseen, virtaan vaikuttamatta. Tulevaisuustyöpaja antaa eväitä vastuulliseen toimintaan yhteiskunnallisten ilmiöiden ja arjen hallinnassa, pysähtyen kysymään: mitä olemme yhdessä luomassa?

Tulevaisuustyöpajan menetelmän pääset kokemaan todeksi TRY OUT! -hankkeen tulevaisuustyöpajassa Turussa. ”Kiertotalouden tulevaisuuspolut” -tilaisuudessa 25.8.2017 tarkastellaan ohjatussa työpajassa kiertotalouden ratkaisuja 2020-luvun yhteiskunnassa yhdessä eri taustoista tulevien osallistujien kanssa. Tervetuloa mukaan määrittelemään yhdessä, minne tulevaisuus meitä kuljettaa.

Kirjoittaja: Anne Paavolainen. Anne on Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen laitoskoordinaattori Turun kauppakorkeakoululla. TRY OUT! -hankkeessa Anne on mukana toteuttamassa tulevaisuustyöpajojen sarjaa, erityisesti sidosryhmäyhteistyön osalta. Kirjoittajaan saa mieluusti olla yhteydessä kiertotalouden osallistaviin tulevaisuustyöpajoihin liittyvissä kysymyksissä.

Try Out! on Euroopan aluekehitysrahaston rahoittama ja 6aika yhteistyöstrategian alla toteutettava hanke, jonka kumppaneina ovat Turun ammattikorkeakoulu, Turun yliopisto, Helsingin yliopisto, Uudenmaan liitto ja Demos Helsinki. Hankkeessa rakennetaan kokeilukulttuuriin ja yhteiskehittämiseen perustuvat innovaatioalustat Helsinkiin ja Turkuun. Alustojen rakentamisessa kiinnitetään erityistä huomiota kehitetyn mallin levietettävyyteen ja hyödynnettävyyteen muissa 6Aika-kaupungeissa.